Hissipuhe
Hissipuheella tarkoitetaan lyhyttä esittelypuhetta, jonka voit pitää käytännössä missä tahansa kohtaamisessa. Hissipuheen nimi tulee alun perin siitä, että napakkuutensa vuoksi tällainen esittely onnistuisi pitää esim. hissimatkan aikana kohdatessa. Hissipuhe on yleensä pituudeltaan noin minuutin, korkeintaan kahden, mittainen ja sen tausta on businessmaailmassa, jossa sen tavoitteena on esitellä tuote tai palvelu napakasti potentiaaliselle asiakkaalle tai rahoittajalle.
Työnhakijalle hyvin mietitty hissipuhe on loistava väline oman osaamisen ja ammatillisten kiinnostusten esiintuomiseen sekä spontaaneissa kohtaamisissa että erilaisissa työnhaun tilanteissa ja keskusteluissa. Erikoisesta nimestään huolimatta kyse ei ole kuitenkaan sen kummemmasta, kun itsensä esittelemisestä - mitä teemme joka tapauksessa jatkuvasti. Työnhaussa voit kuitenkin hissipuhetta suunnittelemalla ja harjoittelemalla varmistaa, että muistat kertoa lyhyissäkin kohtaamisissa kaiken olennaisen oman työllistymisesi edistämiseksi.
Hyvän hissipuheen taustalla on aina vahva itsetuntemus: Kuka olet, mitä osaat, mistä olet tulossa ja mihin menossa? Toisaalta hyvä hissipuhe ottaa myös aina huomioon kuulijan näkökulman: Kenelle ja missä tilanteessa esittelysi pidät? Mitkä asiat sinussa ovat juuri tässä tilanteessa kiinnostavia ja olennaisia?
Hissipuheen sisältö
Hyvän hissipuheen kaavoja on monenlaisia, mutta useimmiten hissipuhe sisältää ainakin seuraavia elementtejä:
Alkuun napakka esittely: kuka olet ja minkä alan osaaja (tässä voit käyttää työ- tai tutkintonimikettä määreenä, mutta voit myös miettiä itsellesi persoonallisen sloganin tai muun ydinlauseen, joka kuvaa sinua osaajana ja persoonana parhaiten)
Motivaatio: Mitä olet etsimässä ja miksi? Mikä sinua juuri tässä alassa/tehtävässä/organisaatiossa innostaa tai vetää puoleensa?
Olennainen osaaminen ja kokemus: Mitä osaat? Mihin (koulutukseen, työkokemukseen, muuhun) juuri tämä osaamisesi perustuu? Mitä voit tarjota? Mitä hyötyä ja lisäarvoa voisit osaamisellasi tuoda organisaatioon? Me kaikki osaamme hyvin monenlaisia asioita, joten tässä kohtaa testataan taitosi valikoida, tiivistää ja keskittyä olennaiseen: Mikä osaaminen on kuulijan kannalta olennaisinta?
Sinä persoonana ja työntekijänä: Voit kuvata lyhyesti työskentelytyyliäsi, keskeisimpiä vahvuuksiasi, persoonaasi tai vaikka harrastuksiasi, mikäli ajattelet niiden kuulijaa kiinnostavan. Toisaalta persoona ja työskentelytyyli voi tulla hyvin esiin myös kuvatessasi aiempien kohtien motivaatio- ja osaamistekijöitä.
Selkeä lopetus ja ehdotus jatkosta: Miten kiteytät loppuun vielä olennaisimman sanomasi? Ehdotatko tapaamista, annatko yhteystietosi vai jatkatko sujuvasti keskustelua siinä tilanteessa?
Voit hyödyntää hissipuheen rakentamisessa esimerkiksi Pitkospuut työllistymiseen -sivuston löytyvää täytettävää suunnittelupohjaa.
Hyvä hissipuhe on luonnollisestikin alusta loppuun mielenkiintoinen. Mieleenpainuvamman puheesta voivat tehdä esim. tarinat, konkreettiset esimerkit tai omaan tyyliin ja tilanteeseen sopivat värikkäämmätkin ilmaisut. Parhaimmillaan hyvästä hissipuheesta jää kuulijalle mieleen olennaisen sisällön (osaamisen), lisäksi mukava persoona sekä kiinnostus jatkaa keskustelua myöhemminkin.
Valmistele, harjoittele ja käytä!
Hissipuhetta suunnitellessa on hyvä kirjoittaa itselle ylös ranskalaisilla viivoilla tai vaikka yksittäisinä avainsanoina tärkeimmät asiat. Täysin valmista tekstiä ei kannata välttämättä kirjoittaa, sillä avainsanojen ympärille puhe muodostuu usein luontevammaksi ja sujuvammaksi kuin sanasta sanaan luettu tai opeteltu teksti. Lisäksi on hyvä muistaa, että vaikka olet miettinyt hissipuheesi valmiiksi, käytetään sitä aina osana vuorovaikutustilannetta, jossa myös vastapuolen kommentit, lisäkysymykset ja erilaiset reaktiot ovat mahdollisia - älä siis lukitse hissipuhettasi muuttumattomaksi monologiksi, jossa ei ole sijaa tilannetajulle.
Jotta hissipuheen pitäminen ei jännittäisi liikaa, puhe menisi takelteluksi tai mikään olennainen asia jäisi sanomatta, on hissipuhetta hyvä harjoitella ainakin muutaman kerran ääneen. Voit harjoitella hissipuhettasi peilin edessä, videolle nauhoittaen tai vaikkapa ystävän tai perheenjäsenen kuunnellessa. Yleensä vasta ääneen harjoitellessa huomaat, millaiset ilmaisut kuulostavat oikeasti luontevilta, ja meinaako esittely esimerkiksi venyä liian monen minuutin mittaiseksi. Sujuvaksi harjoiteltu hissipuhe antaa itsevarmuutta kohtaamisiin ja toisaalta myös joustaa tilanteen mukaan paremmin, kuin viimehetkessä mietitty esittäytyminen.
Hyödynnä hissipuhettasi kaikenlaisissa työnhakuun ja ammatilliseen verkostoitumiseen liittyvissä tilanteissa. Esimerkiksi rekrymessuilla, oman alan tai alueen verkostoitumistapahtumissa, soittaessasi kiinnostavaan työpaikkaan, tehdessäsi työnhakuvideota tai vastatessasi työhaastattelussa tyypilliseen "kerro hieman itsestäsi" -kysymykseen. Lisäksi hissipuheesi runko toimii tekstimuotoon käännettynä esimerkiksi LinkedIn-profiilin about-osiossa tai CV:n profiilitekstissä.
Hissipuheesta voi olla useita versioita, riippuen esimerkiksi keskustelukumppanin tuttuudesta, käytettävissä olevasta ajasta ja tilanteesta. Tiettyyn työpaikkaan liittyen hissipuhe on työnhaun asiakirjojen tapaan hyvä räätälöidä haettavaa paikkaa varten, mutta hyvin mietitty esittelyn perusrakenne on helppo muuttaa tilanteen mukaan ja pian olennaiset ydinasiat tulee sanottua erilaisissa kohtaamisessa jo kuin itsestään.